maanantai 17. joulukuuta 2018

Kerkkä-sukka livahti hyppysistä - Suomen kädentaidot-messuille

Olipa kerran palaveri, jossa tarkoitus oli jutella Roosa nauha -kampanjan tapahtumista Joensuussa. Sattumoisin miulla oli mukana juuri valmistuneet Kerkkä-sukat, jotka ylpeänä vetäisin näytille. Taito Pohjois-Karjalan Tuija Tekin innostui sukista, joiden pintakuviointi muistutti kirjontaa ja ehdotti saisiko mallia esitellä Tampereella Suomen kädentaidot-messuilla. Enhän mie voinut kieltäytyä ja lahjoitin mielelläni ohjeen esiteltäväksi :)



Asiat etenivät ripsakasti, kirjoitin ohjeen loppuun ja luottotiimi testineuloi. Myöhemmin lisättiin vielä naisen sukan ohjeen rinnalle miehen sukan mitat. Tapasin myös Taito Pohjois-Karjalan Laura Palmin, jolle opetin miten pintaneuleen tekniikkaa neulottiin. Laura esittelisi tekniikkaa messuyleisölle. Sitten vain jännittämään mitä tuleman pitää, itse en valitettavasti päässyt Tampereelle paikan päälle.
Kuva Laura Palm

Tässä kuva Taito P-K:n esittelyosastolta. Laura vasemmalla Kerkät jalassa :)
Kerkkien ohje löytyi myös myyntipaketeista, joissa oli punnittu langat valmiiksi. Helppo tapa muuten hankkia täsmämäärä lankaa sukkia varten jos ei halua hamstrata lankaa kotiin.
Kuva Taitoliitto

Lauralta kuulin, että tekniikkaesittelyssä oli ollut mukavasti väkeä paikalla ja Kerkkä kiinnosti neulojia. Se on kyllä parasta, mitä ohjeen suunnittelija voi vain toivoa.
Kuva Taitoliitto



















Kerkkien ohje löytyy täältä
http://hilppa.blogspot.fi/2016/01/langan-rytmi-vol-3.html

Toivottavasti sitä on mukava neuloa. Malli toimii parhaiten tummalla pohjavärillä ja vaalealla tehostevärillä.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Sukkaohjeita keltaiseen toukokuuhun!



Neljä maksutonta sukkaohjetta ovat jo odotelleet julkaisua tovin. Ohjeet ovat työstyneet kahden vuoden aikana ja jääneet vähän muiden projektien jalkoihin. Nyt oli oivallinen tilaisuus julkaista kaikki neljä yhdessä keltaisen toukokuun teemalla.

Ohjeet ovat ladattavissa täältä
http://hilppa.blogspot.fi/2016/01/langan-rytmi-vol-3.html

Alisa 

Omalle kuopukselle suunniteltu nimikkomalli.
















 
Missoni-mallineuleella saadaan jännittävää raitaa.


















Helisan limetinlehdet



Miniän sukkien ohje syntyi Kreikan auringon alla :)
















 
Kaunis limetinlehti-pitsi rytmittää sukkaa.


  















 Hienohelma

Kierretty reuna, pitsiä ja palmikkoa. Hienohelma-sukkia voi toteuttaa usealla tavalla
















 
Värejä vaihtamalla saadaan aivan erilaista tunnelmaa ja malli toimii myös yksivärisenä.

















Valpuri

Sukkaan neulotaan kierreraitaa, pitsiä ja mielenkiintoista mallineuletta.
















 
Mallineule toimii myös pelkästään varressa käytettynä.


sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Villasukkaohjeita miehille



12 villasukkaohjetta! Miesten villasukkien ohjeita kaivataan säännöllisesti perussukan rinnalle arkeen ja juhlaan. Tänne on koottu kaikki suunnittelemani sukkaohjeet miehille ja hämmästyin miten monta niitä oikeastaan on kertynyt kun listausta ryhdyin kokoamaan. Moneen sukkaan liittyy myös joko tarina tai henkilö, jolle ohje on suunniteltu. 

Ohjeet ovat aakkosjärjestyksessä ja ne ovat 7 Veljeksen paksuiselle langalle (150 g/300 m). Voit neuloa ohjeen mukaisen sukan itselle tai lahjaksi, kaupalliseen käyttöön ei ohjeita valitettavasti voi käyttää.

Clan syntyi pariksi KIN-sukalle.
Kaunis palmikkokuvio edessä ja joustava resori takana.

 Cool Vibes yhdistää vinkeän palmikon ja
erilaisen kavennuksen kantalapun jälkeen.
http://www.ullaneule.net/0214/ohjeet_vibes.html

 
 Eemeli on suunniteltu esikoiselle ja halusin testata
miten kerrosrivinousu ja palmikko voidaan yhdistää
mielenkiintoisella tavalla.
http://hilppa.blogspot.fi/2015/10/langan-rytmi-vol-2.html

 Esa on puolestaan siipalle kehitelty ja sukassa on vähän
kulmikkaampi palmikko, jota myötäilee kontrastivärinen ohut juonne.
http://hilppa.blogspot.fi/2016/01/langan-rytmi-vol-3.html


Isukille syntyi isänpäivää varten.
Sukassa erilaiset pintaneuleet rytmittävät
sukkaa ja malli soveltuu neulottavaksi
joko yksivärisenä tai useammalla värillä.
http://hilppa.blogspot.fi/2016/01/langan-rytmi-vol-3.html

Jukkasukat on suunniteltu ystävälle hiippailusukiksi.
Pohja helmineuletta, erilainen kavennus kantalapun jälkeen ja
palmikko muodostavat mukavan nilkkapituisen sukan.

Juniper on kaunis palmikkokuvioinen sukka miehelle.
Se syntyi vähän vahingossa kun työkaveri lunasti
sukkalahjakortin ja halusin tehdä hänelle jotain erikoista.
http://hilppa.blogspot.fi/2015/10/langan-rytmi-vol-2.html


 

Nosturit on tehty kerrosrivinousulla eli nostoneuleella.
Siinä yhdistyy useampi mallineule kivaksi kokonaisuudeksi.


 
 Ronskit on myös suunniteltu ystävälle ja ovat nimensä mukaiset.
ILY-kaavio ihan edessä ja piikkilankaa muistuttava
palmikko myötäilee molemmilla sivuilla.
http://hilppa.blogspot.fi/2014/11/langan-rytmi-vol1.html


Sisi & Lizzie on vekkuli liskosukka, jossa palmikoilla
toteutetut liskot kiipeävät sukan vartaa ylös ja alas.
http://hilppa.blogspot.fi/2014/11/langan-rytmi-vol1.html


Smooth Vibes yhdistää Cool Vibes malliin palmikkoa
ja mielenkiintoisen kavennuksen kantalapun jälkeen.


 Tuomo neulotaan kahdella värillä ja sukkaa piristää
kerrosrivinousun ja palmikon yhdistelmä.
Mallin suunnittelin ystävälle.
http://hilppa.blogspot.fi/2015/10/langan-rytmi-vol-2.html